Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataide. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. marraskuuta 2014

Vieläkö on monta yötä?




Tähtiyön ja lumen aikaa, ilmassa jo joulun taikaa.
Lahjat, puurot, joulukuusi, odotus on aina uusi.
Juhlikaamme ilon myötä!
Vieläkö on monta yötä?







Adventin aika alkoi jouluisasti. Aamupäivän pidimme joulupajaa rinnakkaisluokan kanssa. Askartelimme paperikuusia, leivoimme pipareita, piirsimme kuivapastelliliiduille jouluvaloja, leikkelimme lumihiutaleita ikkunaan ja tonttujakin syntyi. Taustalla soivat reippaat joululaulut ja tunnelma oli iloisen leppoisa. Kaikki lapset vuorollaan kävivät leipomassa ja piirtämässä jouluvaloja, muita tehtäviä sai odotellessa tehdä vapaasti. Joulupipareiden huumaava tuoksu täytti käytävämme vielä iltapäivälläkin. Tästä se joulu alkaa!








Tule Joulu,tuo kirkkaat valot,tuo lasten hymyt ja laulut. 
Tuo hangessa nukkuvat talot,kuin juuri maalatut taulut.



Metsän laitaan kannon juureen, puiseen kiuluun varsin suureen 
tonttu kaataa jouluruokaa, jänöt tyytyväisnä huokaa.



Kun pieni tonttu matkaan lähti, taivaalla tietään valaisi tähti.
Se johdatti lumisen metsän taikaan, aidon joulun unelmaan ja aikaan.

Ruokailun jälkeen lähdimme kirkkoon päiväkerholaisten, eskarilaisten ja koululaisten yhteiseen adventtihartauteen. Ihana Hanna-Leena -pappi piti niin lastenmielisen hartauden, että oppilaat jaksoivat olla tosi hienosti koko kirkon ajan. 

Maanantaiksi on monenlaista yllätystä luokassa odottamassa lapsia. Joulukalenterista tulee toiminnallinen ja joku onnekas pääsee avaamaan ensimmäisen luukun maanantaina.



tiistai 30. syyskuuta 2014

Pistetyöskentelyä luokassa ja pihalla

Pistetyöskentelyn avulla isommankin porukan kanssa saa hyvin annettua kaikille henkilökohtaista ohjausta ja lapset jaksamaan tehokasta työskentelyä pitkänkin tovin.

Tällä viikolla pistetyöskentelyä toteutettiin rinnakkaisluokkien yhteistyönä sekä sisällä että ulkona. Maanantaiaamu aloitettiin koulun pihalla kolmessa pisteessä toimien. Näin jokaiseen pisteeseen riittää joko avustaja tai opettaja ohjeistamaan ja valvomaan toimintaa. Aiheina olivat tällä kerralla matematiikka, äidinkieli ja kuvataide.

Kuvataidepisteellä lapset saivat jatkaa viime perjantaina eskari-1lk yhteistoimintapisteellä aloitettua Muumi-teemaa rakentamalla hiekkalaatikolla Muumimaailmaa. Jokainen ryhmä vuorollaan rakenteli teitä, metsiä, taloja ja siltoja ja seuraava ryhmä jatkoi siitä mihin edellinen oli lopettanut. Puolentoista tunnin jälkeen hiekkalaatikko olikin täynnä hienoja rakennelmia. Löytyipä Muumilaaksosta yksi leppäkerttukin.







Äidinkielen pisteellä lapset keräsivät tavu- ja kirjainlappuja kentältä ja rakensivat niistä sanoja. 

Matematiikkapisteellä lapset rakensivat luonnonmateriaaleista laskuja. Aluksi jokainen pari tai kolmikko sai paperilla laskun, josta puuttui vastaus. Lasten piti ratkaista tehtävä ja tehdä se kepeistä, kävyistä, lehdistä, kivistä tai muusta keräämästään materiaalista kaikkine merkkeineen. Pari tällaista tehtävää ratkaistuaan lapset saivat paperin, jossa oli pelkkä vastaus (numero 0-4) ja lasten tuli ratkaista millaisesta yhteen- tai vähennyslaskusta vastaus muodostuu. Kolmantena tehtävänä lapset saivat laskun, josta puuttui yksi numero (esimerkiksi 0+ ___ = 4). Tämän tehtävän ratkaistuaan parit ja ryhmät saivat keksiä omia laskujaan. Suurin osa lapsista pysytteli lukualueella 0-10, mutta rakensivatpa jotkut myös laskut 7+7=14 ja 10+10=20. 





Tiistaiaamun pitkä tunti jaettiin viiteen toimintapisteeseen, rinnakkaisluokalla oli jakotunnit samaan aikaan, joten saimme muodostettua 4-5 lapsen ryhmiä. Kaksi pisteistä oli opettajajohtoisia ja loput omatoimipisteitä, joissa avustaja tarvittaessa antoi lisäohjeita ja tukea. 

Pääpaino aamun pisteissä oli matematiikassa. Omatoimipisteillä lapset pelasivat dominoa, tekivät äidinkielen harjoituskirjan kirjaintehtäviä ja tekivät matematiikan domino-monistetta, jossa tehtävänä oli piirtää dominopalikan puoliskoihin pisteitä siten, että niistä muodostuu summaksi viisi. Tämän lisäksi pisteellä oli syksyisiä noppatehtäviä, joissa lapset heittivät noppaa ja värittivät silmälukua vastaavan kuvan. Haastavammassa versiossa noppia oli kaksi ja lasten tehtävänä oli aluksi laskea yhteen noppien silmäluku ja värittää sitten summaa vastaava kuva. 
Opettajajohtoisista pisteistä toisella oli käytössä kaksi kannettavaa tietokonetta sekä iPad, joilla lapset pelasivat matematiikkapelejä lukualueella 0-5. 



Itse vedin pistettä, jossa käsiteltiin lukua 5. Aloitimme piirtämällä taikakynällä (etusormi) numeroa 5 lattiaan piirimme keskelle. Sen jälkeen numeroa piirrettiin kaverin selkään. Laskimme helminauhan viisi helmeä yhdessä, tutkimme lukusuoralta luvun 5 paikkaa ja tarkastelimme piirroskuvista dominopaloja, joiden summaksi muodostui viisi. Tämän jälkeen katsoimme miltä kellotaulussa näyttää, kun kello on viisi ja jokainen lapsi sai kääntää opetuskellon viisarit osoittamaan kello viittä. 

Lopuksi leikimme vielä multilink-palikoilla. Piirin keskelle asetettiin viisi palikkaa. Otin nopeasti kasasta osan palikoista pois ja lasten tuli sormilla näyttää montako palikkaa on piilossa kädessäni. Kun tätä oli tehty jonkin aikaa lapset saivat tehtäväksi ottaa korista viisi palikkaa niin, että jokaisella on kahdenvärisiä palikoita. Jokainen lapsista sai näyttää ja kertoa muille minkä verran ja minkä värisiä palikoita oli valinnut. Näin käytiin läpi viiden hajotelmia vielä tässäkin muodossa.






keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kirpeällä metsäretkellä

Mittari näytti aamutuimaan nollaa, mutta onneksi aurinko paistoi, kun lähdimme 28:n ekaluokkalaisen kanssa viettämään metsäretkipäivää.

Melkein puolen tunnin kävelymatkan jälkeen olimme perillä läheisellä mastolla, missä aloitimme päivän yhteisellä lämmittelyleikillä. Osalla oli tässä vaiheessa jo melkein hiki, toisilla varpaat jäässä...

Opet sanoivat vuorotellen jotakin metsä-aiheisia väittämiä kuten:
- Koivusta putoaa lehtiä keväällä.
- Puolukka on punainen.
- Metsässä kasvaa sinisiä sieniä.
- Haavan runko on valkoinen.
- Pihlaja on havupuu.
- Männyn neulaset ovat pidemmät kuin kuusen.

Lapset vastasivat nousemalla varpailleen ja kurottelemalla taivaalle, jos väittämä oli heidän mielestään oikein ja kyykistymällä piiriin, jos väittämä oli väärin.

Tämän jälkeen jakauduimme kolmeen pisteeseen, joista jokaisessa vietettiin noin 25 minuuttia. Yhdessä pisteessä puuhailtiin matikkajuttuja, toisessa taiteiltiin luonnonmateriaaleista eläintauluja ja ylli-painotteisessa, kolmannessa pisteessä tunnistettiin kasveja, sieniä ja muita luonnonmateriaaleja ja leikittiin.





Itse vedin matikkapistettä, missä teimme lukujonoja niin, että jokainen lapsi sai numerokortin ja heidän piti järjestäytyä riviin pienimmästä luvusta suurimpaan. Aluksi kaikki keinot olivat sallittuja, mutta sitten tehtävää vaikeutettiin niin, että ei saanut puhua mitään.

Tämän jälkeen leikimme numerobingoa. Huutelin mitä asioita lasten piti kerätä esim. "seitsemän kiveä", "kolme havunneulasta" ja lapset keräsivät pienissä ryhmissä niitä kuvisalustojen taakse teippaamiini bingoruudukoihin. Viimeinen porukka oli jo niin viluinen, että heidän kanssaan vaihdoimme bingon nopeuskilpailuun. Joukkueet saivat tieto-taito-ja tehokkuustehtävän; kerätkää yhdessä mahdollisimman nopeasti ruutujen osoittamat määrät luonnonmateriaaleja niin, että yhdessäkään ruudussa ei ole samaa materiaalia, kuin toisessa.

Voittajaksi selviytyi, yllätys yllätys, joukkue, jonka jäsen tuumasi ohjeet kuultuaan:
- Tässä tarvitaan ope yhteistyötä!




Pisteiden jälkeen pidettiin evästauko ja lopuksi lapset saivat leikkiä vapaasti jonkin aikaa ennen kuin lähdettiin kävelemään koululle lämmittävälle lounaalle. Viimeisellä tunnilla olikin aika väsynyttä sakkia ja nautiskelimme tekemällä palapelejä ja pelailemalla muistipeliä ja dominoa.


Kerrassaan mukava metsäpäivä. Toinen metsäretki tänä syksynä, eikä varmasti viimeinen. Ensi viikolla ulkoistamme luokkamme koulun pihalle yhden pitkän (90min) tunnin ajaksi ja seuraavalla viikolla suuntaamme sitten taas kolmen tunnin pitkälle retkelle lähiluontoon.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Syksyisiä kädentaitoja

Ensimmäisten kouluviikkojen aikana olemme ehtineet jo monenlaista. Ensimmäisenä käsityönä aloitimme kirjanmerkit vohvelipujotteluna, samalla harjoiteltiin solmun tekemistä ja langan pujottamista neulan silmään. 

Ensimmäisellä viikolla teimme luokan oveen auringon, jossa säteilevät kaikkien oppilaiden kädenkuvat. Lapset täyttivät ensin A4-paperit eri väreillä, piirsivät sen jälkeen paperin takapuolelle oman käden kuvat ja leikkasivat irti. 


Metsäretkellä lapset innostuivat tekemään luontotaidetta. Näin hieno lehti syntyi kepeistä ja kävyistä!

¨

Eskareiden ja ekaluokkalaisten perjantaisissa väripiireissä oli teemana kahtena ensimmäisenä perjantaina sadonkorjuu. Omalla pisteelläni arvuuttelin hajun perusteella kasvimaan satoa ja arvausten jälkeen maistelimme myös. Maistiaisina oli lanttua, kesäkurpitsaa ja porkkanaa. Luin tunnin mittaisen tuokion aluksi ja lopuksi teemaan sopivat tarinat Tuula Korolaisen ja Leena Lumpeen tekemästä Sillä sipuli -kirjasta. Aloitussadun jälkeen haisteltiin ja maisteltiin, sitten tunnistettiin värityskuvina olleita vihanneksia ja juureksia ja väritettiin niitä. Myöhemmin kaikkien ryhmien värityksistä koottiin käytävään hienot sadonkorjuukärryt.


Väritystehtävän jälkeen luin vielä toisen sadun: Seitsemän vihreää miestä. Lukemisen jälkeen lapset arvuuttelivat mitä vihreät miehet oikein olivat ja lopulta saivat itse olla jättiläisinä, jotka rikkoivat seitsemän vihreän miehen veneen ja laskea veneen soutajat. Seitsemän vihreää miestähän olivat siis herneitä, jotka soutivat omalla palollaan ja päätyivät sadun lopussa jättiläisen vatsaan :)




Ohjaajiemme askartelupisteellä lapset valmistivat omat säilykepurkit sekä porkkanataulut repimällä.