Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnontieto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnontieto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Tötsäsuunnistusta metson kanssa

 Avasimme kevään ulkoliikuntakauden pihaleikeille ja suunnistuksella. Tötsäsuunnistuksen kahdeksalla erilaisella radalla riitti haastetta jokaiselle. Suunnistajat saivat kynän ja keltaisen lapun, johon oli numeroitu rivit ykkösestä kahdeksaan. Kartan yläreunassa oli numero osoittamassa rataa (1, 2, 3...8) Rasteilla (tötsät pihalla) oli jokaisella jokin kirjain ja kun keräsi oikeat rastit oikeassa järjestyksessä, muodostui kirjaimista riville jokin sana (mäki, rasti, kisa, puro...) Yhdessä tarkasteltiin ensin kartan suuntaamista ja tutkailtiin mikä X kartalla on mikäkin tötsä pihalla. Innokkaimmat ehtivät kiertää parinkymmenen minuutin ajassa kaikki kahdeksan rataa.
Yhden ryhmän suunnistushetki täydentyi vielä metson vierailulla. Opellekin oli aika villi tunne, kun jonossa tyttö osoitti open selän taakse kysyen, mikä toi on. Kun käänsin pääni, muutaman metrin päässä seisoi metso. Metso päätti valita kulkureittinsä meidän "suunnistusmetsän" halki, joten väistimme kiltisti hetkeksi seuraamaan metson menoa. Tämä ryhmä ei montaa rataa ehtinyt kiertää, mutta totesimme että suunnistus on samalla luontoelämyksiä ja luonnon tarkkailua - jopa koulun asfalttipihalla.













torstai 13. marraskuuta 2014

Luita ja lihaksia

Yleissävy edettiin tällä viikolla luustoon ja lihaksiin. Lihaksistoon tutustuttiin käytännössä liikuntahallista Terästenavan kuntotestin kautta. Tehtävinä oli yhden jalan hyppyjä, jalkojen nostoja puolapuilla roikkuen, selkä seinää vasten istumista ja tasajalkahyppyjä hernepussieläimiä polvien välissä. 

Kuvispisteessä lapset piirsivät näin hienoja luurankoja kirjastosta lainattujen ihmisen biologiaa ja anatomiaa käsitteleviä kirjoja mallina käyttäen. 



tiistai 7. lokakuuta 2014

Eläinten viikko

Tällä viikolla vietetään eläinten viikkoa, jonka teemana on nauta.
Aloitimme viikon maanantaina pohtimalla mitä ekaluokkalaiset jo tietävät naudasta ja tutustumalla Suomen Eläintensuojeluyhdistyksen julkaisemaan Kurkistus navettaan -vihkoseen.
Nauta-käsitteen määritteleminen olikin haastava juttu. Mitä eroa on naudalla ja lehmällä? Maidon ja lihan tie ruokapöytään olivatkin tutumpia asioita.




Tiistaina nautateema jatkui matematiikassa. Leikimme perinteistä myrkkysieni leikkiä lehmillä. Yksi oppilaista meni vuorollaan ulos luokasta ja muut valitsivat "myrkkylehmän". Sienestäjä valitsi taululta lehmän kerrallaan, luki lehmän taakse kirjoitetun laskun (yhteen- ja vähennyslaskuja lukualueella 0-5) ja muu luokka vastasi. Oikean vastauksen saatuaan sienen (eli lehmän) sai laittaa koriin. Näin jatkettiin siihen saakka kunnes lapsi valitsi "myrkkylehmän". 


Matematiikassa jatkettiin nautateemaa laskemalla "Montako laikkua lehmässä on?" Tehtäviä apuna lasten matikkapurkeissa olevat jalokivet ja laskulistat.



Lehmäteemaan liittyi myös kuvistyö, jossa paperilautasen taakse liimattiin lehmän laikut, korvat turpa ja silmät sekä piirrettiin suu. Pikainen ja lapsille mieluisa työ. 






keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kirpeällä metsäretkellä

Mittari näytti aamutuimaan nollaa, mutta onneksi aurinko paistoi, kun lähdimme 28:n ekaluokkalaisen kanssa viettämään metsäretkipäivää.

Melkein puolen tunnin kävelymatkan jälkeen olimme perillä läheisellä mastolla, missä aloitimme päivän yhteisellä lämmittelyleikillä. Osalla oli tässä vaiheessa jo melkein hiki, toisilla varpaat jäässä...

Opet sanoivat vuorotellen jotakin metsä-aiheisia väittämiä kuten:
- Koivusta putoaa lehtiä keväällä.
- Puolukka on punainen.
- Metsässä kasvaa sinisiä sieniä.
- Haavan runko on valkoinen.
- Pihlaja on havupuu.
- Männyn neulaset ovat pidemmät kuin kuusen.

Lapset vastasivat nousemalla varpailleen ja kurottelemalla taivaalle, jos väittämä oli heidän mielestään oikein ja kyykistymällä piiriin, jos väittämä oli väärin.

Tämän jälkeen jakauduimme kolmeen pisteeseen, joista jokaisessa vietettiin noin 25 minuuttia. Yhdessä pisteessä puuhailtiin matikkajuttuja, toisessa taiteiltiin luonnonmateriaaleista eläintauluja ja ylli-painotteisessa, kolmannessa pisteessä tunnistettiin kasveja, sieniä ja muita luonnonmateriaaleja ja leikittiin.





Itse vedin matikkapistettä, missä teimme lukujonoja niin, että jokainen lapsi sai numerokortin ja heidän piti järjestäytyä riviin pienimmästä luvusta suurimpaan. Aluksi kaikki keinot olivat sallittuja, mutta sitten tehtävää vaikeutettiin niin, että ei saanut puhua mitään.

Tämän jälkeen leikimme numerobingoa. Huutelin mitä asioita lasten piti kerätä esim. "seitsemän kiveä", "kolme havunneulasta" ja lapset keräsivät pienissä ryhmissä niitä kuvisalustojen taakse teippaamiini bingoruudukoihin. Viimeinen porukka oli jo niin viluinen, että heidän kanssaan vaihdoimme bingon nopeuskilpailuun. Joukkueet saivat tieto-taito-ja tehokkuustehtävän; kerätkää yhdessä mahdollisimman nopeasti ruutujen osoittamat määrät luonnonmateriaaleja niin, että yhdessäkään ruudussa ei ole samaa materiaalia, kuin toisessa.

Voittajaksi selviytyi, yllätys yllätys, joukkue, jonka jäsen tuumasi ohjeet kuultuaan:
- Tässä tarvitaan ope yhteistyötä!




Pisteiden jälkeen pidettiin evästauko ja lopuksi lapset saivat leikkiä vapaasti jonkin aikaa ennen kuin lähdettiin kävelemään koululle lämmittävälle lounaalle. Viimeisellä tunnilla olikin aika väsynyttä sakkia ja nautiskelimme tekemällä palapelejä ja pelailemalla muistipeliä ja dominoa.


Kerrassaan mukava metsäpäivä. Toinen metsäretki tänä syksynä, eikä varmasti viimeinen. Ensi viikolla ulkoistamme luokkamme koulun pihalle yhden pitkän (90min) tunnin ajaksi ja seuraavalla viikolla suuntaamme sitten taas kolmen tunnin pitkälle retkelle lähiluontoon.